SEO eli Search Engine Optimization tarkoittaa hakukoneoptimointia eli esimerkiksi sitä, kuinka helposti sinun sivustosi löytyy Googlen haulla. Jokaisella sivustolla on jokin aihe ja kävijäkunta, jota sivustolle odotetaan. Aihe voidaan kiteyttää usein yhteen tai muutamaan avainsanaan, joita voisivat olla tämän sivuston kohdalla vaikkapa markkinointi, SEO ja sisällöntuotanto. Kun ihminen hakee näitä sanoja Googlen kautta, olisikin suotavaa, että juuri tämä sivusto nousee haussa korkealle.
SEO on siis paras keino tuoda asiakkaita sinun sivustollesi. Ja vieläpä niin, että et maksa siitä mitään ja saat kävijöitä, joita oikeasti kiinnostaa sinun sivustosi aihe. SEO on siis keino pienentää markkinointibudjettia ja saada myyntiä ILMAISEKSI.
Optimointia ei saada aikaiseksi yhdessä yössä. Sivuston saa nousemaan Googlen haussa kun tekee oikeita asioita säännöllisesti. Ei siis ole taikanappulaa, jota minä voisin painaa ja jolla sinun sivustosi alkaisi yhtäkkiä menestyä. On kuitenkin järkevää tehdä järkeviä asioita, kuin sählätä ja tuhlata aikaa turhaan säätöön.
Ulkoistamalla SEO:n saatkin vastinetta rahallesi, sillä ammattilainen vapauttaa sinun aikaasi, jotta voit tehdä varsinaista työtäsi tai vaikkapa alkaa osakesijoittajaksi tai mitä ikinä oletkaan aina halunnut tehdä! Optimoimalla sivustosi ja luomalla muutkin digitaalisen markkinoinnin tukipilarit kuntoon kerralla, mahdollistat sen, että sivustosi kävijämäärät kasvavat pitkäjänteisen sisällöntuoton seurauksena. Ulkoista siis markkinoinnin murheet meille ja keskity omiin ongelmiisi! 🙂